Asianajaja

Asianajaja
Ranskalainen asianajaja 1920-luvulla
Ranskalainen asianajaja 1920-luvulla
Tyyppi Ammatti
Toimiala Oikeusala
Koulutus Yliopisto
Työpaikka Oikeuslaitos, Asianajotoimisto
Lähinimikkeitä Lakimies

Asianajaja on asiakkaansa oikeuksien ajamiseen erikoistunut juristi[1]. Suomessa asianajaja on lailla suojattu ammattinimike, jota saa käyttää vain Suomen Asianajajaliittoon kuuluva kokenut juristi[2].

Useissa maissa vain vastaavaan ammattinimikkeeseen ("advokat", "attorney-at-law", "avocat", "barrister", "solicitor", "lawyer", "legal practitioner", "Rechtsanwalt") oikeutetuilla lakimiehillä on oikeus esiintyä oikeudessa toisen puolesta (asianajajamonopoli). Monissa maissa on myös asianajajapakko tietyissä oikeudenkäynneissä, eli henkilö ei voi itse ajaa asiaansa, vaan hänen on pakko nimetä päteväksi hyväksytty lakimies itseään edustamaan.

Suomessa voi edustaa asiakasta yleisissä tuomioistuimissa asiamiehenä tai avustajana joko asianajaja, luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja tai julkinen oikeudenkäyntiavustaja. Näitä kaikkia – joilta myös edellytetään ylempää oikeustieteellistä yliopistotutkintoa – valvotaan. Ruotsi ja Viro ovat EU:n ainoat maat, joissa ei ole miltään osin asianajajamonopolia.

Asianajaja Suomessa

Suomessa asianajaja on tietyt vaatimukset täyttävä lainoppinut, joka on julkisoikeudellisen Suomen Asianajajaliiton jäsen. Asianajajalta vaaditaan ylemmän oikeustieteellisen tutkinnon lisäksi vähintään neljän vuoden kokemusta lakimiestehtävistä ja asianajajatutkinnon hyväksyttävää suorittamista. Lain mukaan vain liiton jäsenillä on oikeus käyttää asianajajan ammattinimitystä tai vastaavaa ruotsinkielistä nimikettä. Asianajajan toimintaa valvovat Asianajajaliiton yhteydessä toimiva valvontalautakunta ja oikeuskansleri[3].

EU:n direktiivin mukaan kunkin jäsenmaan asianajajat käyttävät koko EU:n alueella oman maansa lainsäädännön mukaista titteliä.[4]. Direktiivin 77/249/ETY 2 ja 3 artiklan mukaan suomalaisen asianajajan on käytettävä nimeä Asianajaja ja/tai Advokat (englanniksi "Advocate").

Suomen Asianajajaliitto nosti joulukuussa 2014 kanteen lupalakimiesten yhdistystä vastaan koskien mm. ”Auktorisoidut” ja ”Attorney-At-Law” -nimikkeiden käyttöä lupalakimiesten yhdistyksen nimessä. Korkein oikeus on ratkaissut nimiriidan lainvoimaisesti 12.2.2020 antamallaan tuomiolla S2018/499.

Tuomion mukaan lupalakimiesten yhdistys ei voi käyttää nimessään sanaa ”Auktorisoidut lakimiehet” tai sen ruotsinkielistä käännöstä, koska nimike katsotaan harhaanjohtavaksi ja se loukkaa siten Suomen Asianajajaliiton oikeutta.

Sen sijaan tuomion mukaan englanninkielinen nimike ”Attorney-At-Law” irrallisena ei kuulu yksinomaan asianajajille, vaan sitä voivat käyttää myös muut lakimiehet, joilla on kelpoisuus hoitaa oikeudenkäyntiasioita. Näitä ovat tällä hetkellä asianajajien lisäksi luvan saaneet lakimiehet ja julkiset oikeusavustajat.

Asianajajista annetun lain 11 §:n mukaan jos se, joka ei ole asianajaja, käyttää itsestään asianajajan ammattinimitystä tai toimistostaan nimitystä asianajotoimisto taikka muutoin ilmoittaa ammattialansa siten, että hänen sen perusteella voidaan erheellisesti olettaa olevan yleisen asianajajayhdistyksen jäsen, rangaistakoon sakolla. Rangaistusvaatimuksen saa tehdä virallinen syyttäjä tai asianajajayhdistys.

Asianajajalaki tuli voimaan vuonna 1959, joten sitä ennen ammattinimike ei ollut suojattu, vaan sitä saattoi käyttää kuka tahansa alalla toimiva. Vanhoissa matrikkeleissa ja teksteissä asianajajaksi kutsutaankin henkilöitä, jotka ehkä vain sivutyökseen tai ilman varsinaista lakimiestutkintoa hoitivat toisten oikeudellisia asioita.

Pätevyysvaatimukset

Asianajajaksi pääsemisen edellytyksistä määrätään asianajajista annetun lain 3 §:ssä ja lain säännöstä täydentävässä Suomen Asianajajaliiton sääntöjen 5 §:ssä. Pätevyysvaatimuksissa on pääkohdittain kyse seuraavista jäseneksi hakijaa koskevista seikoista:

  • kansalaisuus
  • ikävaatimus
  • tuomarinvirkaa varten säädetyt opinnäytteet,
  • riittävä taito ja käytännöllinen kokemus,
  • erillisen asianajotutkinnon suorittaminen,
  • tunnettu rehellisyys,
  • sopivaisuus asianajajan toimeen,
  • täysivaltaisuus
  • ammatillinen itsenäisyys.

Koulutusvaatimus on ilmaistu laissa käytetyllä sanonnalla ”on suorittanut tuomarinvirkaa varten Suomessa säädetyt opinnäytteet”. Käytännössä vaatimus tarkoittaa ylemmän oikeudellisen korkeakoulututkinnon suorittamista. Vaaditusta taidosta ja käytännöllisestä kokemuksesta säädetään Suomen Asianajajaliiton sääntöjen 5 §:ssä, jonka mukaan hakijan on tullut saavuttaa asianajajan toimen harjoittamiseen tarvittava taito ja käytännöllistä kokemusta siinä toimimalla lakimiestutkinnon suoritettuaan ennen jäseneksi pääsyä vähintään neljän vuoden ajan oikeudenhoidon alalla tai siihen verrattavissa oikeustieteellistä koulutusta edellyttävissä toimissa tai tehtävissä, kuitenkin vähintään kaksi vuotta avustavana lakimiehenä (asianajotoimistossa), julkisena oikeusavustajana tai itsenäisenä asianajotehtävien hoitajana taikka muussa sellaisessa toimessa, jossa hän on vastaavassa määrin hoitanut asianajotehtäviä.

Kansalaisuudeltaan hakijan on oltava joko Suomen tai jonkin muun Euroopan talousalueen valtion kansalainen. Kansalaisuusvaatimukseen ei sisälly vaatimusta, että hakijan olisi myös asuttava Suomessa tai jossakin muussa Euroopan talousalueen valtiossa. Iältään hakijan on oltava 25 vuotta täyttänyt.

Suomessa 1.1.2013 annettu laki oikeudenkäyntiavustajista ja asiamiehistä muutti tilannetta niin että avustajana tai asiamiehenä voi toimia vain asianajaja, julkinen oikeudenkäyntiavustaja tai oikeudenkäyntiavustajalautakunnalta luvan saanut oikeudenkäyntiasiamies. Edellytyksenä oikeudenkäyntiavustajana tai -asiamiehenä toimimiselle on käytännössä ylempi oikeustieteellinen korkeakoulututkinto.[5]

Rehellisyysvaatimus

Rehellisyysvaatimuksella tarkoitetaan sitä, että hakijan on oltava rehelliseksi tunnettu, eli edellytetään, että jäsenhakemusta käsiteltäessä hakijan aikaisemman toiminnan ja hänestä saatujen lausuntojen perusteella voidaan hakija todeta rehelliseksi tunnetuksi. Käytännössä säännöksen merkitys on kuitenkin siinä, että henkilöä, joka on ennen jäsenhakemustaan tuomittu epärehellisyysrikoksesta, ei voida ottaa Asianajajaliiton jäseneksi. Jäsenhakemus on myös hylätty sillä perusteella, että hakija oli häntä jäsenhakemuksen johdosta kuultaessa valehdellut taloudellisista oloistaan.

Asianajajan on oltava paitsi rehelliseksi tunnettu, myös muilta ominaisuuksiltaan ja elämäntavoiltaan sopiva harjoittamaan asianajajan tointa. Sopivaisuusvaatimus on rinnastettavissa valtion virkaan nimitettävältä vaadittavaan sopivaisuuteen asianomaiseen virkaan. Suomen Asianajajaliiton hallituksen ratkaisukäytännössä on jäsenhakemus eräissä tapauksissa hylätty sillä perusteella, ettei hakijaa ole pidetty sopivana asianajajan tointa harjoittamaan. Kyse on saattanut olla hakijan psyykkisistä vaikeuksista tai alkoholin tai huumeiden väärinkäytöstä. Myös hakijan taloudelliset olosuhteet, lähinnä ns. ylivelkaisuus, on voinut johtaa jäsenhakemuksen hylkäämiseen.

Täysivaltaisuudella tarkoitetaan sitä, ettei hakija ole konkurssissa eikä hänen toimintakelpoisuuttaan ole holhouslaissa tarkoitetulla tavalla rajoitettu.

Ammatillinen itsenäisyys

Ammatillinen itsenäisyys tarkoittaa käytännössä sitä, että asianajajan täytyy olla itsenäinen ammatinharjoittaja tai hänen täytyy harjoittaa asianajotoimintaa yhtiömuodossa toisen asianajajan kanssa tai hän voi olla työsuhteessa vain toiseen asianajajaan. Riittävää itsenäisyyttä asianajajan ammatin harjoittamiseen ei siis katsota olevan lakimiehellä, joka työntekijänä tai virkamiehenä on velvollinen hoitamaan asianajotehtäviä toisen johdon ja valvonnan alaisena tai esimiestensä määräyksiä noudattaen.

Asianajajan on noudatettava kaikessa toiminnassaan hyvää asianajajatapaa, josta liitto on antanut ohjeet. Asianajajan on myös vakuutettava asianajotoiminnassa toiselle aiheutettu varallisuusvahinko niiden ehtojen mukaisesti, jotka ovat yleisesti voimassa asianajotoiminnan vastuuvakuutusta varten.

Velvollisuudet

Asianajajan tulee noudattaa hyvää asianajajatapaa ja tunnollisesti ja rehellisesti täyttää hänelle uskotut tehtävät. Asianajotoiminnan perusperiaatteet, jotka ovat yleismaailmallisia, on sisällytetty "asianajajalakiin" eli lakiin asianajajista (5 luku 1 §) ja Suomen Asianajajaliiton sääntöihin (35 luku 1 §).[6]

Yleisessä oikeudenkäyntilaissa on myös kaikkia asiamiehiä koskevat vaatimukset rehellisyydestä ja ahkeruudesta tehtävien hoidossa (Oikeudenkäymiskaaren 15 luku 10 §).[6]

Asiakasvarojen erillään pitämisestä ja asianajajan toimen harjoittamiskiellosta yhtiössä muun kuin asianajajan kanssa tai osakeyhtiössä ilman asianajajayhdistyksen hallituksen lupaa (Laki asianajajista 5.2 §). Suomen Asianajajaliiton sääntöjen mukaan asianajajan täytyy pitää asianmukaisia tilejä ja luetteloita vastaanottamistaan tehtävistä ja suorittamistaan toimista.[6]

Salassapito

Asianajajalla on korostettu vaitiolovelvollisuus. Tehtävässään tietoonsa saamaansa salaisuutta asianajaja ei saa luvattomasti ilmaista. Kyseessä voi olla yksityisen henkilön, perheen tai yrityksen salaisuus, esimerkiksi liikesalaisuus tai muu ammattisalaisuus (Laki asianajajista 5c.1 §).[6]

Asiamies tai oikeudenkäyntiavustaja ei saa todistaa siitä, mitä päämies on hänelle asian ajamista varten kertonut, ellei päämies todistamiseen suostu (OK 17:23.1:n 4 kohta).[6]

Salassapitovelvollisuuden rikkominen on rikoslaissa tarkoitettu salassapitorikos tai -rikkomus.[6] Salassapitorikoksesta voidaan rangaista sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.[7]

Rikos tulee kysymykseen, jos asianajaja[7]

  • paljastaa salassa pidettävän seikan, josta hän on asemassaan, toimessaan tai tehtävää suorittaessaan saanut tiedon, taikka
  • käyttää tällaista salaisuutta omaksi tai toisen hyödyksi.

Suomen Asianajajaliitto

Asianajajien toimintaa Suomessa sääntelee laki asianajajista. Suomen Asianajajaliitto vastaa asianajajien, asianajotoimistoissa toimivien muiden lakimiesten sekä julkisten oikeusavustajien ammatillisesta valvonnasta. Hallituksen yleisen valvonnan ohella kanteluita tai liiton hallituksen vireille panemia valvonta-asioita käsittele liiton yhteydessä toimiva valvontalautakunta. Vuonna 2013 voimaan tullut laki luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista ulotti Asianajajaliiton yhteydessä toimivan valvontalautakunnan toimivallan myös luvan saaneisiin oikeudenkäyntiavustajiin. Muut oikeudellista apua tarjoavat lakimiehet eivät ole lakisääteisen valvonnan piirissä. Suomen Asianajajaliiton jäsenkunnan muodostavat noin 2 000 asianajajaa. Määrä on noin 10 % kaikista Suomen lakimiehistä. Liiton vuosibudjetti on noin 1,8 milj. euroa (2011).[8]

Lähteet

Kirjallisuutta

  • Ylönen, Markku: Asianajajaoikeus: Laki, säännöt ja tapaohjeet. Helsinki: Talentum, 2014. ISBN 978-952-14-2302-7.

Aiheesta muualla

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Asianajaja.